
Turva-alan yrittajat ry 19.8.2010
Järjestyslaissa tarkoitettujen järjestyksenvalvojien käyttöala laajenee 1. joulukuuta terveyden ja sosiaalihuollon toimipisteisiin, lentopaikkoihin ja satamiin, joissa järjestyksenpitoon liittyvät tehtävät ovat samanlaisia kuin muillakin liikenneasemilla ja kauppakeskuksissa. Järjestyksenvalvojat ylläpitävät näissä paikoissa poliisin tai rajavartiolaitoksen apuna yleistä järjestystä ja turvallisuutta samoin perustein ja oikeuksin kuin nykyisinkin.
Hallitus esitti tänään, että tasavallan presidentti vahvistaisi lait, joilla muutettaisiin järjestyslakia sekä järjestyksenvalvojista ja yksityisistä turvallisuuspalveluista annettuja lakeja. Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa lait perjantaina 20. elokuuta.
Järjestyksenvalvojien käyttöalan laajennuksen lisäksi vartijoiden ja järjestyksenvalvojien koulutusvaatimuksia tarkennetaan. Tarkennukset koskevat muun muassa järjestyksenvalvojan kouluttajakoulutusta ja vartijan voimankäyttökouluttajaksi hyväksymistä sekä vartijan oikeutta kantaa ja käyttää voimankäyttövälineitä. Myös yksityisen turvallisuusalan valvontaa koskevia säädöksiä tarkennetaan.
Lakimuutokset perustuvat yksityisen turvallisuusalan lainsäädännön kokonaisuudistukseen, joka toteutetaan kahdessa vaiheessa. Nyt esitettävät muutokset kuuluvat uudistuksen ensimmäiseen vaiheeseen, jota koskeva hallituksen esitys annettiin eduskunnalle 13.11.2009.
Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Pertti Normia, p. 071 878 8562
20.2.2013
Helmikuun 2013 jäsentiedote
13.11.2012
Marraskuun 2012 jäsentiedote
12.11.2012
Turva-alan yrittäjät ry:n Hyvä opinnäytetyö -stipendi Antti Virtaselle
31.10.2012
Turva-alan yrittäjien puheenjohtaja vaihtuu
18.9.2012
Syyskuun 2012 jäsentiedote
8.8.2012
Turvallisuus-, Security- ja Työhyvinvointimessut
26.6.2012
Kesäkuun 2012 jäsentiedote on ilmestynyt
23.5.2012
Opinnäytetyö erheellisistä paloilmoituksista
27.4.2012
Turva-alan yrittäjät ry tukee turvallisuusmuseotoimintaa
25.4.2012
Huhtikuun 2012 jäsentiedote on ilmestynyt
17.4.2012
Erheelliset paloilmoitukset vuonna 2011
5.4.2012
Keskustelu yksityisestä turvallisuusalasta avattu otakantaa.fi -foorumilla
27.3.2012
Maaliskuun 2012 jäsentiedote on ilmestynyt
21.2.2012
Sähköinfo ja Palopäällystöliitto yhteistyöhön
27.1.2012
Paloilmoittimien ongelmat komponenttien yhteensovittamisessa ja häiriötilanteissa
21.12.2011
Joulukuun 2011 jäsentiedote on ilmestynyt
13.12.2011
Turva-alan stipendi 2011 jaettu
23.11.2011
Yksityistä turvallisuusalaa koskevan lainvalmisteluhankkeen II vaihe
23.11.2011
Yksityisen turvallisuusalan lainsäädännön uudistaminen jatkuu
27.10.2011
Turvapätevyys -buffet 2011
19.10.2011
Turva-alan yrittäjät ry Finnsec 2011 messuilla
19.10.2011
Lokakuun 2011 jäsentiedote on ilmestynyt
5.9.2011
TURVAPÄTEVYYSPÄIVÄ 26.10.2011
3.8.2011
Elokuun 2011 jäsentiedote on ilmestynyt
6.5.2011
Valtioneuvosto antoi kolme uutta pelastuslakia täydentävää asetusta
2.5.2011
Uusi pelastuslaki voimaan 1. heinäkuuta
13.1.2011
Kameravalvontaopas ja -esite julkaistu
21.12.2010
Joulukuun 2010 jäsentiedote ilmestynyt
5.11.2010
Turva-alan laatusertifikaatit toivotettiin tervetulleiksi
19.8.2010
Yksityisistä turvallisuuspalveluista annettu laki muuttuu
19.8.2010
Uusi laki hätäkeskustoiminnasta voimaan 1.1.2011
28.6.2010
Kesäkuun jäsentiedote
17.6.2010
Ammattilaistiedote paloilmoittimien asennusliikkeille
2.6.2010
Maa- ja metsätalousministeriö: Tuotantorakennusten paloturvallisuussäädökset uudistuvat
5.5.2010
TU-sertifiointi etenee
4.5.2010
Turva-alan stipendi haettavana
31.3.2010
Palovarottimien myynti kasvoi viime vuonna
24.3.2010
Maaliskuun 2010 jäsentiedote ilmestynyt
5.2.2010
Turvallisuusalan neuvottelukunta kolmannelle kaudelleen
22.1.2010
Tammikuun jäsentiedote on ilmestynyt
19.1.2010
Työryhmä ehdottaa: Kouluille turvallisuusopas, koulurakennusten turvallisuuteen tarkennuksia
5.1.2010
Paloilmoitinlaitteiden linjavikojen valvonta hätäkeskuksissa loppui 31.12.2009
11.12.2009
Joulukuun 2009 jäsentiedote on ilmestynyt
4.12.2009
Turva-alan yrittäjien stipendi paloilmoitinjärjestelmätyölle
25.11.2009
ST-käsikirja 13 Kameravalvontajärjestelmät on ilmestynyt
18.11.2009
Turvatekninen osaaminen on alan yrittäjien teema 2010
16.11.2009
Sähköinfo avasi uuden Severi-palvelun
16.11.2009
Yksityisen turvallisuusalan lainsäädännön kokonaisuudistus
5.11.2009
Marraskuun jäsentiedote on ilmestynyt
2.11.2009
Pelastuslain uudistaminen lausuntokierrokselle 02.11.2009
16.10.2009
Äänievakuointistandardien julkistamistilaisuus ti 15.12.2009
22.9.2009
Yksityisestä turvallisuusalasta keskustellaan otakantaa.fi -sivustolla
2.7.2009
Heinäkuun jäsentiedote ilmestynyt
26.6.2009
Turva-alan yrittäjien stipendi hyvälle turvallisuusalan opinnäytetyölle haettavissa 9.10.2009 saakka
18.6.2009
Kameravalvontapäivän 16.9.2009 teemana IP-kamerat ja IP-tallennus
29.5.2009
Hätäkeskuslaitos: Paloilmoittimien yhteysvikojen valvonta loppuu 31.12.2009
13.5.2009
Toukokuun jäsentiedote ilmestynyt
13.5.2009
Palovaroitin sijoitettava jokaisen kerroksen 60 neliötä kohden
7.5.2009
Muutoksia palovaroittimia koskeviin asetuksiin
1.4.2009
Paloilmoittimien asennustoiminnassa laitelain terminologia käyttöön
26.3.2009
Maaliskuun jäsentiedote on ilmestynyt
25.3.2009
Paloilmoitinjärjestelmät kurssi 21.4.-22.4.2009
25.2.2009
Uusi hallitus
20.2.2009
Kameravalvontajärjestelmät -koulutusta
20.2.2009
Paloilmoitinpäivä 26.2.2009
12.2.2009
Vuoden 2008 tapahtumia